lauantai 15. marraskuuta 2014

VUODET VIERIVÄT

Lauantai. Minä täällä köhisen flunssan kourissa. Tuntuu oudolta, koska en ole ollut flunssassa moneen vuoteen, mutta johtuneeko nyt siitä, etten ole muistanut syödä säännöllisesti D-vitamiinia. Toivottavasti Sinä olet säästynyt räkätaudilta!

Alkuviikosta veljeni täytti pyöreitä vuosia. Vuodet ovat menneet ihan hurjaa vauhtia. Muistan vielä isäni viisikymppiset vuonna 1975. Juhlat kestivät lopulta useamman päivän ja varsinaisena juhlapäivänä vierasta virtasi kotiin tasaiseen tahtiin. Isä oli aktiivinen politiikassa ja mukana monessa järjestössä, joten onnittelijoita riitti  nuorisoseuran johtokunnan ja pienviljelijäjärjestön edustajista kansanedustajiin ja maaherraan, joka oli myös isäni hyvä henkilökohtainen ystävä.

Tuon ajan valokuvia on hauska katsella. Naiset ovat pukeutuneet muodikkaaseen, välkehtivään lurexiin, papiljottien jäljet näkyivät hiuksissa, joillakin vierailla on jopa peruukki päässä, ilmeet ovat juhlallisen vakavia. 50-vuotispäivä oli merkittävä tapaus. :)



 
Pikkuveli syntyi marraskuussa -64. Kesällä kolusin äidin arkistoimia korttilaatikoita ja löysin aarteen viidenkymmenen vuoden takaa. Kortissa onnitellaan neljännen lapsensa saaneita vanhempiani poikalapsen syntymän johdosta:



 
Ja nyt  pikkuveli on yllättäen viisikymppinen! Tänä päivänä tuon iän saavuttaminen ei taida enää olla niin iso tapaus kuin vielä 70-luvulla. Kukaan ei saa enää keinutuolia tai kävelykeppiä lahjaksi, mieluummin sitten vaikka kuumailmapallolennon.
Yhtenä iltana ajattelin viihdyttää itseäni ja ilahduttaa minulle niin rakasta veljeäni askertelemalla kortin päiväsankarille.

 Ja tällainen siitä lopulta tuli:



 Kortti täydentyi myöhemmin vielä onnittelijoiden nimillä. Joskus on hauska näperrellä ja hassutella. Oletko Sinä tehnyt vastaavia kortteja?

Mukavaa lauantaita jokaiselle täällä vierailevalle!

22 kommenttia:

  1. Voi aikoja! Paljon on muuttunut liki neljässäkymmenessä vuodessa juhlien viettotavatkin. Ja nykyisin viisikymppiset ovat vielä nuoria, eikö?
    Tekemäsi kortti on ihana ja varmasti ilahduttaa päivänsankaria! Lapsenlapsille teen kortit minäkin..

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta: 5-kymppiset ovat vielä nuoria ja elinikähän pitenee jatkuvasti. Yhä useampi ehtii täyttää 100 vuottakin.
      Eikös vaan ole mukavaa askarrella omintakeisia kortteja?

      Poista
  2. Niin se aika rientää, vähän turhankin nopeasti.:)
    Hienon kortin synttärisankari saakin.
    Ei enää kovinkaan usein tule korttia tehtyä...aiemmin, kun ystävät vielä viettivät synttäreitään niitä porukalla väsättiin :))
    Nyt sitten voi taas lapsenlapsille tehdäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuodet menevät todella nopeasti. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä nopeammin aika tuntuu rientävän.

      Poista
  3. Miesten vaatetuksesta ei niin ajanjaksoa huomaa, mutta kaikki naiset pukeutuivat juuri tuolla tavalla 60-luvulla : )
    Samat muistot. Ikävuosia juhlittiin aivan eri tavalla kuin nykyisin.
    Kortit kunniaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen iloinen, että kotonani harrastettiin kovasti valokuvausta ja isänkin 5-kymmpisiltä on parisataa diaa muistona. Kuvat ovat samalla hienoa ajankuvaa. Kaikkea ei voisi millään muistaa, mutta kuvia katsellessa mielikuvat palautuvat muistilokeroista. Moni on noista juhlijoista siirtynyt rajan toiselle puolen, niin myös vanhempani. Elämä jatkuu uusissa sukupolvissa.

      Poista
  4. Voi aikoja, muutosta! Kuvat ovat kyllä upeita aarteita.
    Ihanan kortin olet taiteillut veljellesi. Nostatti hymyä, samanmoisia on täälläkin tullut tehtyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hannah! Velikin taisi olla onnellinen kortin saatuaan. On se ainakin rakkudella tehty.

      Poista
  5. Muistoja tuli mieleen:) Hieno kortti!

    VastaaPoista
  6. Ihastuttava aikamatka 50 v julista viidenkymmenen vuoden päähän 50 v juhliin.
    Pikkuveli sai hienon onnittelukortin.
    Antoisaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnellista alkavaa viikkoa Sinullekin, Tarina! Oli kyllä mukava yllätys löytää äidin korttilaatikosta onnittelukortti veljeni syntymän johdosta. Sen aion antaa vielä päivänsankarille muistoksi, kunhan tässä tavataan.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Marianne, kiitos! Pitäisi aina lukea aikakauslehtiä myös sillä silmällä, että saisi hyviä lauseita kortteja varten. Nuorempana harrastin tuota enemmänkin, mutta viime vuosina olen tehnyt vain muutaman vastaavan kortin.

      Poista
  8. Noin vain ne vuodet vilistävät. Veljesikin oli vasta H.K.K. Prinssi kurkkusuorana ja vaipoissaan ja nyt viisikymmppinen. Elämä joutuu.
    Mukavan ja niin persoonallisen kortin teit synttärisankarille. Omatekemä on arvossaan, se on sydämellä tehty.
    Joskus myös itse teen kortteja sinun tavallasi. Mieltäni ovat lämmittäneet eritoten kaksi saamaani leikkaa-liimaa- koosta-korttia, kun täytin 50 v ja myöhemmin toinen, kun jäin työelämästä eläkkeelle. Tallella ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kortti oli rakkaudella tehty.
      Minullakin on vintissä tallessa pari samantapaista korttia. Toisen sain silloisilta työkavereilta, kun avioiduimme, toisen tein puolisolleni häälahjaksi.

      Poista
  9. 50-kymppisisitä se elämä alkaa :) Ajattelin juuri heittää vanhoja aikakausilehtiä pois, mutta ehkä selaan ne vielä uudelleen. Pitäisi perustaa tekstiarkisto. Kiitos vinkistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on lehtileikkeitä tallessa jonkin verran, mutta koko ajan pitäisi olla silmät auki herkullisille lauseille tai sanoille. Ei muuta kuin askartelemaan!

      Poista
  10. Hieman flunssaisena minäkin täällä kirjoittelen. :) 5-kymppinen on nykyaikana vielä "nuori", ei läheskään vanhus. Hienon kortin olit tehnyt veljellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marja-Leena! Toivottavasti olet jo selättänyt taudin. Minulla se jatkuu yhä. Viime viikon olin jopa pois töistä ja sängyn pohjalla, mutta kohta lähden taas töihin iltavuoroon.

      Poista
  11. Onko tuossa eräässä kuvassa Ahti Pekkala? Minä olen askarrellut tosi usein tuollaisia kortteja kavereille ja suvulle. Viimeksi tein sedän 75-v. kortin vanhasta 60-luvun valokuvasta, jossa olin sedän kanssa hänen uuden mersunsa vieressä. Tädin 80-v. korttiin laitoin vanhaa pitsiä, nappeja ja vanhoja vaatteiden kuvia ja kaavoja. Täti kun oli elämänsä leikkaaja ja ompelija. Niitä on hauskaa askarrella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvassa on silloinen Keski-Suomen maaherra Artturi Jämsén, joka muistutti todella paljon Ahti Pekkalaa.
      Korttien askartelu on mukavaa aivojumppaa. Olet varmaan tehnyt hienot kortit päivänsankareille,kun teit heidän elämäänsä liittyviä yksityiskohtia kortteihin.

      Poista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!