sunnuntai 23. marraskuuta 2014

NUPPUJA JA KUKKASIA

Jostain syystä tämän syksyn aikana en ole saanut pidettyä kaikkia sisäkukkasiani hengissä. Harmittaa, kun pitää heittää pois kukkia, jotka aikaisemmin kukoistivat rehevinä. No, kaikki on ohikiitävää. Keväällä on yritettävä ottaa uusia pistokkaita vielä hengissä olevista kukista (toivottavasti selviävät hengissä talven yli) , mentävä ostoksille tai harrastettava pistokasvaihtoa kälyjen kesken.

Iloa tuovat sen sijaan äidiltä peritty kaktus, joka innostui tekemään muutaman kukan ja Saintpauliat sekä Pelargoniat, jotka kasvattavat honteloa vartta, mutta myös hehkuvia kukkia. En yleensä vie "Pelakuita" viileään tai pimeään talven ajaksi. 





Jos minä olen tarvinnut tämän pimeän ajan kirkasvalohoitoa, kai sitä tarvitsisivat kukatkin?

Tänään on kirkkovuoden viimeinen sunnuntai ja ensi pyhänä saamme taas kajauttaa Hoosiannan adventin alkamisen kunniaksi. Ihanaa!

Hyvää ja rentouttavaa pyhäpäivää jokaiselle täällä vierailevalle!

10 kommenttia:

  1. Ihanaa kun kukkijoita riittää talvellakin ♥
    Leppoisaa sunnuntaita myös sinulle.

    VastaaPoista
  2. Ihanaa että kukkasi kukkivat, Piipe!
    Levollista sunnuntaita sinulle♥♥

    VastaaPoista
  3. Kyllä kukat piristävät, etenkin tähän aikaan vuodesta.

    VastaaPoista
  4. Jopa kukkii kaktuksesi jännittävän värisin kukin.
    Marrasharmaudessa ei piisaa valo ihmisille saati etelän kukkasille.
    Valoisia päiviä!

    VastaaPoista
  5. Olipa piristävä kukkapostaus.
    Minullakin on saman värinen kaktus, mutta siinä on vain nuutama kukka.
    Hyvää ja siunattua kirkkovuoden viimisiä päiviä sinne teille ♥ ♥

    VastaaPoista
  6. Ihania kukkia! Mulla meinaa kaikki kukat kuolla, luulen että se on ilmalämpöpumpun syytä. Harmittaa, kun kaikki äidiltä saadut saint pauliat ja tädiltä saadut kaktuksetkin ovat kuolleet. No ostamalla saa uusia, mutta ei ne kauaa kestä. Terveisiä täältä bougainvilleoiden ja liekkipuiden keskeltä!

    VastaaPoista
  7. Iso kiitos teille kommentin jättäneille! Piristää mieltä, kun huomaa, että blogiani luetaan.

    Onnellista alkanutta viikkoa teille kaikille; se on sitten marraskuun viimeinen viikko. <3

    VastaaPoista
  8. Erikoisen värinen kaktuksen kukka. Hyvä uutinen, että Pelargoniaa ei ole pakko viedä talvilepoon. Siellä ne ei nimittäin minun hoidollani säily.

    VastaaPoista
  9. Onpas erikoisen värinen kaktus sinulla, hieno. Mun kaktuksesa oli samanlaiset kukat mut aniliinin punaset.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!