sunnuntai 28. syyskuuta 2014

VALONJUHLA

Eilen illalla ajelimme Järvilinnaan Kaiken kansan valojuhlaan, jonka eri alojen kädentaitajat olivat koonneet. Iltapäivän ohjelma oli suunnattu lapsiperheille ja illan ratoksi sytytettiin vielä kokko. Myös valoshowta ja akrobatiaa oli tarjolla, mutta sitä emme enää jääneet katsomaan. Voimakas ja kylmä tuuli pakotti lähtemään kotiin, vaikka tapahtuma sinänsä oli monipuolinen ja lämminhenkinen.









lauantai 27. syyskuuta 2014

PUNAISTA JA VIHREÄÄ, KELTAISTA JA RUSKEAA

Isä ja poika kävivät metsässä. Metsätalousinsinööriksi opiskeleva kuopus halusi tarkastella oman metsän eliöstöä ja puustoa. Minä jäin kotiin leipomaan. Miehet saivat lämpimäisiä, minä mieheni ottamia kuvamuistoja retkeltä. Kaunis on syksyinen maisema!



                      Onkohan hiiri käynyt aterioimassa, kun hampaan jäljet näkyvät sienen kyljessä?





Valitettavasti tämä vieraslaji eli Paukkupalsami on päässyt levittäytymään metsään. Kauneudestaan huolimatta se kuuluu hävitettävien lajien joukkoon.                                                                             

Tulihan sieltä metsästä myös salamatkustajia! Puolison paidalla mönki useampi hirvikärpänen. Hyi ällötys, mikä vitsaus. Kolmekymmentä vuotta sitten ei näistä ötököistä ollut vielä kiusaa Keski-Suomen korkeudella.

tiistai 23. syyskuuta 2014

EI VIELÄ!



Iltapäivällä alkoi sataa lunta, mutta nyt se on onneksi muuttunut jo rännäksi. Niin kylmää on, että luissa asti tuntuu! Taitaa tämä nopea säänmuutos vain vaatia totuttelua. En kuitenkaan soisi talvikauden vielä alkavan eikä tämmöiset rämpsylumet tietysti maahan vielä jääkään.

 En ole kovin hanakka menemään tähän aikaan vuodesta metsään hirvikärpästen takia. Siksi olin kiitollinen, kun saimme laatikollisen puolukoita lahjaksi appivanhemmiltamme. Vitamiinipommit on nyt survottu ja siirretty pakastimeen. Talven mittaan marjat hupenevat.




Viikonloppuna nostettiin perunat. Sato oli runsas, peruna kaunista ja puhdasta, hyvälaatuista. En malttanut olla kaivamatta esiin erästä vanhaa valokuvaa 60-luvun puolivälistä. Siihen aikaan meillä kotona oli valtavat määrät perunoita ja siksi nostamiseen tarvittiin myös iso joukko noukkijoita. Meidät lapsetkin valjastettiin talkoisiin ja nostourakka lisääntyi sitä mukaa kuin ikää tuli lisää. Kuvassa olen ehkä n. 3-vuotias tätini sylissä istuja. Talkooporukka on ansaitulla kahvitauolla pellon laidalla. Äiti on käynyt keittämässä ison pannullisen kahvia ja tuonut sitä ahkerille talkoolaisille. Ja tieysti kahvi nautittiin oikeista kahvikupeista ja maito liruteltiin pullosta. Kopasta löytyi myös lettivehnästä. Perunannostopäivä taisi olla samalla sosiaalinen tapahtuma; ilmeet näyttävät ainakin iloisilta.
Oi niitä aikoja! Vai kultaako aika muistot?


maanantai 15. syyskuuta 2014

KEHON JA MIELEN KUNTOUTUSTA

 Viime viikon vietin kaukana kotoa Härmän kuntokeskuksessa. Hain alkutalvesta Aslak-kuntoutukseen ja ilokseni sain paikan kuntoutusryhmään. Kymmenen eri puolilta Suomea olevaa keski-ikäistä naista tutustui toisiinsa liikunnan, ryhmätöiden, luentojen ja vapaa-ajan aikana. Huonetovereiden kanssa kikateltiin, vaihdettiin ajatuksia ja kerrottiin eletystä elämästä jo ensimmäisestä päivästä lähtien.

Kulunut viikko herätti monenlaisia positiivisia ajatuksia ja kannusti kokeilemaan erilaisia liikuntamuotoja tai chista intervallijuoksuun.  Toivon saaneeni kuntoilukipinän pysyäkseni edes jonkinlaisessa fyysisessä ja henkisessä kunnossa työurani loppuun saakka ja sehän kuntoutuksen tarkoitus onkin.




 




              Joulukuussa matkustan uudestaan Härmään. Silloin maisema näyttää jo toisenlaiselta.

lauantai 6. syyskuuta 2014

SUKULAISISSA








Meitä oli isän puolelta alunperin kuusitoista serkusta, joista vain kolme tyttöä. Osa serkuistamme on jo edesmenneitä ja kun vuodet tuntuvat vierivän vinhaa vauhtia, otamme aina yhteisen serkusarjakuvan niissä tilaisuuksissa, jonne olemme kokoontuneet yhteen. Viimeisin yhteiskuva otettiin isän nuorimman sisaren hautajaisissa tänä kesänä. Joskus aika jättää meistä jokaisen, mutta valokuviin ikuistettuina jäämme ainakin hetkeksi aikaa elämään läheistemme muistoissa: nämä ihmiset ovat toisilleen sukua, samaa verta virtaa heidän suonissaan.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä tärkeämmiksi omat juuret tuntuvat tulevan. Tänään saimme olla ensikertalaisina vieraina  serkkutyttöni ja hänen puolisonsa mökillä. Runsaiden kattausten ja lämpimän vieraanvaraisuuden keskellä oli mukava olla yhdessä ja tuntea olevansa tervetullut. Yhteisten muistojen jakaminen oli tärkeää.

Oli ilo käydä tällä mökillä Keuruun ja Multian rajamailla. Kiitos, Eija ja Tero!

Aurinkoisen ihanaa syysviikonloppua Kylätiellä piipahtaville!

torstai 4. syyskuuta 2014

ON SYKSY NIIN IHMEELLINEN!















On syksy niin ihmeellinen. Minä kaikkea ymmärrä en.
Miten vihreä maa, värin uuden nyt saa,
linnut lentävät merien taa.

... Mihin siilit ja etanat käy? Niitä syksyllä missään ei näy.
Mihin pois katoaa, missä siilien maa,
mullan allako ne asustaa?

Kuka vaahterat kauniiksi saa, värit muuttaa ne, nyt punertaa?
Kuka pensselillään lehdet käy värjäämään?
Missä maalarin tuon kotimaa?

Miten kypsyvät puolukat nuo? Mistä karpalot päälleen saa suo?
Mikä punertumaan saapi marjat ja maan?
Syksyn ihmeitä kaikki on vaan.

On syksy niin ihmeellinen, minä kaikkea ymmärrä en.
Miten muutoksen saa koko kesäinen maa?
Värit hehkuvat nyt loistossaan. (Juhani Konola)