sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

SUVINEN SUNNUNTAI

Aamulla ennen yhdeksää suunnistin mustikkametsään hyvässä seurassa. Yritimme ehtiä ennen helteitä, mutta silti paita kastui. Toisaalta mitä se haittasi: sain kerätyksi tämän kesän ensimmäiset mustikat ja kotiin tultuani tein pellillisen mustikkapiirakkaa. Nyt se on jo melkein syöty.

 Kasvimaalta haettiin myös ensimmäiset omat perunat lounasta varten. Hyvin potut ovat kasvaneet ja hyvältä ne maistuivat.


Päivällä lämpötila nousi jälleen hellelukemiin ja olen yrittänyt juoda riittävästi nestettä. Muistanhan nämä lämpimät päivät -30 asteen pakkasella?


Illalla käytiin puolison kanssa vesijuoksemassa läheisellä järvellä. Lasten riemua oli hauska katsella.

                                                                  Kesä parhaimmillaan.

6 kommenttia:

  1. Kesän ensimmäinen mustikkapiirakka maistuukin aina niin hyvälle!
    Kyllä kesän ihanuus välittyy hyvin kuvistasi!

    Nämä kuvat on kaivettava esiin talvipakkasella, jospa näistä vähän lämpöä välittyisi :)

    VastaaPoista
  2. Niin kesää on ensimmäinen mustikkapiirakka , nam! Ja ne oman maan ensimmäiset perunat, makua ei voita mikään torilta ostettu.
    Ihanat kesäkuvat!

    Hyvää heinäkuun loppua!

    VastaaPoista
  3. Oi kuinka mehukkaan näköisiä mustikoita.
    meilläpäin mustikat ovat jo valmiiksi kuivattuja.
    Ihanan vilpoisa kuva tuo alin lasten riemu kuva.

    VastaaPoista
  4. Upea sato sinulla. Mustikoita siis löytyy kun osaa etsiä oikeista paikoista :)

    VastaaPoista
  5. Lämpöinen kiitos kommenteista! Ja nythän sitä lämpöä todella riittää; ukkonen jo vähän täällä jytisteli.

    Mustikoita on meillä päin tosi niukasti, mutta ajelin poikani anopin luokse ja kävimme yhdessä metsässä, jossa mustikoita olikin ihan mukavasti. Toisin paikoin sinistä supermarjaa siis kuitenkin on. Mustikat taitavat torikaupassa maksaa tällä hetkellä aika paljon.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!