torstai 1. toukokuuta 2014

VAPPUMARSSILLA METSÄN SIIMEKSESSÄ






Säätiedotus lupasi vettä ja räntää, mutta täälläpäin Suomea ennusteet eivät pitäneetkään paikkaansa. Kylmää on toki ollut, mutta aurinko on paistanut koko päivän, pyykit ovat kuivuneet ulkona ja pihaakin on saatu rapsutettua.
Vappu merkitsee minulle yhtä ylimääräistä vapaapäivää, ei sen kummempaa. Lakki saa olla pussissaan vintillä eikä veri vedä edes kaupungille vappuhulinoita katsomaan. Puolison kanssa tehtiin aamulla pitkä kävelylenkki ja nautittiin kevään hennosta vihreästä linnunlaulun säestyksellä.
Toukokuu on alkanut tuoden lisää vihreyttä, valoisuutta, energiaa. Onnellista toukokuuta Sinullekin!


12 kommenttia:

  1. Täällä meillä on tullut niin räntää kuin vettäkin, ollaan siis vietetty sisäpäivää.
    Olen täsmälleen samaa mieltä kuin sinäkin siitä että vappu on vain yksi vapaapäivä. Lakki on minullakin pysynyt laatikossaan eteisen kaapissa jo lukemattomat vuodet, eivätkä hulinat kiinnosta, parempi on täällä maaseudun rauhassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonnossa samoilu on yksi parhaita tapoja rentoutua ja varsinkin nyt, kun luonto on heräilemässä talven jäljiltä. Lintujen konserttikin on niin äärettömän ihanaa kuunneltavaa.

      Poista
    2. Luonto on kyllä parasta täällä maalla asuessa ja oma rauha.

      Poista
  2. Kivoja kuvia olet ottanut metsänsiimeksetä.
    Täälläkin on ollut koko päivän aurinkoista, mutta kylmää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sylvi. Päivä on nyt vaihtunut uudeksi, aurinkoinen sää taitaa jatkua, mutta yöllä on ollut pakkasta, koska maa on kuurassa.

      Poista
  3. Hieno vappumarssi. Paljon silmänruokaa.
    Minä en ole koskaan tavannut luonnossa kukkivaa näsiää. Nyt kyllä tiedän täällä paikan, missä näsiä kasvaa, Tunnistin kasvin keskikesällä lehtivaiheessa. Nyt pitäisi päästä sitä kuvaamaan kukkavaiheessa, kun vain rospuuton takia pääsisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa minäkin taisin ensimmäisen kerran nähdä kukkvan näsiän. Niin kaunis, mutta niin myrkyllinen.

      Poista
  4. Hieno vappumarssin paikka.
    Kylmäsrtä huolimatta ihanaa touklokuuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metsän sylissä on hyvä olla. Ihanaa toukokuuta myös sinulle; kyllä se vielä tästä lämpenee.

      Poista
  5. Oiva ja paras paikka marssille:) Komea kukinto näsiässä!

    VastaaPoista
  6. Mitä mainiointa perjantaita sinne sinulle ! Kauniita kuvia, veden solina kantautui tänne saakka :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos keväisestä postauksesta, Piipe:))
    Oikein hyvää viikonloppua sinulle & Co! ♥♥

    VastaaPoista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!