keskiviikko 14. toukokuuta 2014

KALAJUTTUJA





Kuopus on aina ollut innokas kalamies. Keväisin jäiden lähdettyä kaivetaan virvelit ja uistimet esiin ja suunnataan järvelle kaloja narraamaan. Varmaan se hauska harrastus onkin, kun sitä voi tehdä samanhenkisten kavereiden kanssa.
Viime sunnuntaina kuopuksen kaveri sai  komean kalansaaliin, n. 7,5- kiloisen hauen, jota kelpasi esitellä. Pakkohan se jötkäle oli valokuvata, ennen kuin saalistaja vei hauen mummolleen tuliaisiksi.

Kokemuksesta tiedän, että näitä isoja haukia tuodaan nähtäväksi pitkin kesää ja osa niistä päätyy paistinpannulle. Kalastetaanko Teillä?

12 kommenttia:

  1. Vautsi! Kala on komea, saisinpa minäkin. MIllä vehkeellä tuo saatiin vedestä?
    Kyllä minä kalastan, vieläpä ahkerasti. Nyt haikailen kalalle pääsyä, kun vedet ovat vielä jäässä. Edellisviikolla jäätyivät kaksi verkkoa jokeen, toinen meni aivan säpäleiksi. Eilen sain pari katiskaa rantaporeisiin ja tänään on tuuli niin voimakas, ettei ole lammelle asia katiskoja kokemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän tuo ihan virvelillä noussut, mutta kavereiden apua ja haavia tarvittiin ihan varmasti. Isä oli aikoinaan innokas katiskakalastaja ja kalaa syötiin runsaasti keväisin.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. No on se! Kyllä tuollainen saalis innostaa kalastamaan uudelleen ja uudelleen.

      Poista
  3. Melkoinen peto, on siinä ollut kalamiehen hymy herkässä!

    Kyllä meillä kalastetaan ja juuri oli ruoaksi juustohaukea, tähän aikaan vuodesta haukea nousee liiankin kanssa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakostakin tuollainen kalansaalis hymyilyttää.

      Noin ison hauen liha taitaa olla kuitenkin jo vähän puisevaa syötävää, mutta voihan se riippua valmistuksestakin.

      Poista
  4. Onpa komea hauki. Minulla taitaisi tuollainen jätti jäädä koukkuun. en hirviäisi ottaa sitä irti :) eli ei kalasteta. Pari kertaa olen ollut poikien, ison ja pienten mukana kalassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne, en minäkään uskaltaisi moista petoa irrottaa uistimesta. Hauella on sitä paitsi tosi terävät hampaat. Nuorukaisille tuo ei taida kuitenkaan olla mikään ongelma.

      Poista
  5. Onpa komean kokoinen, melkein on kalamiehen mittainen! Meillä kala haetaan kalatiskiltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkä oli hauki vaan pitkä on kalastajakin, melkein kaksimetrinen! :)

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Aika useana keväänä olemme saaneet ihailla tällaisia jättiläisiä, sillä kuopuskin kiikuttanut lähes kymmenen kilon haukia kotiin. Kyllä siinä kasvot loistavat!

      Poista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!