lauantai 26. huhtikuuta 2014

HAASTEITA

Minna-Liisa haastoi joku aika sitten minut vastailemaan kysymyksiin sekä lähettämään haasteen eteenpäin. Kiitos, Minna-Liisa! Pääsiäisen juhlapyhinä mietin sekä vastauksia että kysymyksiä, joten tässäpä viimein tulee pyydetty päivitys.
Haasteen idea on seuraava:


1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään
                                         2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen
             3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
                                         4. Haasta 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa ( ei käyntikertojen
                                             vaan lukijaksi ilmoittautuneiden määrä)
                                         5. Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut.


1) Yksitoista asiaa Piipestä:
     - olen maalaistyttö, joskus kaupungissakin asunut, mutta yhä enemmän rakastan luonnonrauhaa,  
        hiljaisuutta ja väljää tilaa. En osaa harrastaa shoppailua.
     - olen puoliksi karjalainen, puoliksi keskisuomalainen. Isän sukujuuret ulottuvat kaukaisuudessa
       Pohjanmaalle
     - lapsuuteni kului poikien kanssa leikkiessä, sillä minulla on kolme veljeä, 13 poikaserkkua
       ja vain neljä tyttöserkkua. Tosin osa serkuista oli jo melkein aikamiehiä, kun synnyin, mutta
       hyvin miesvaltaisessa porukassa olen siis kasvanut.        
     - harrastan kuorolaulua, olen äänialaltani altto 
     - käyn vesijuoksemassa vähintään kerran viikossa
      - luen aina maakuntalehdestä sarjakuvat Fingerpori sekä Viivi ja Wagner :)
     - nautin saksankielestä. Yritän pitää kielitaitoa yllä kuuntelemalla, lukemalla ja joskus myös  
       puhumalla
     - leipominen on minulle mieluista, ruuanlaitto ei niinkään herätä intohimoja 
     - pidän päiväkirjaa. Minulla on tallessa päiväkirjoja 70-ja -80-luvuilta, mutta säännöllisesti 
       olen kirjoittanut päivän tapahtumat muistiin äitini kuoleman jälkeen. Päiväkirjan lehdille
       liimailen myös tärkeitä uutisia, elokuva- ja teatterilippuja jne.
      - olen kirjoittanut muistelmani (no huh: onpa juhlallista) muutama vuosi sitten ja tehnyt niistä 
        kirjan. Vanhat päiväkirjat olivat siinä suureksi avuksi. Kirjan tekeminen oli terapeuttista!
      - olen kiinnostunut historiasta, erityisesti lähihistoriasta. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä
        enemmän kiinnostavat myös omat sukujuuret. Haluan tallettaa omia muistojani ja ajankuvaa
        omille jälkipolville.
     

 2) Minna-Liisan 11 kysymystä:

1.      Minä, mä, mää, mie vai jotakin muuta?
                                                   Yleensä mää. Olen huono puhumaan kirjakieltä. Keski-Suomessa
                                                    puhutaan murteita sekaisin, joten mitään erityistä murretta en
                                                    kuitenkaan puhu.
                                             2.      Syreeni vai sireeni? Sireeni

                                             3.      Vasta vai vihta? Vasta
                                             4.    Kertoisitko vitsin?  
                                                    Ylilääkäri harjoittelijalle
- Saitteko potilaasta verinäytteen?
                                  - Kyllä vain, mutta en saanut irti enempää kuin viisi litraa.
                                             5. Mikä oli ensimmäinen elokuvateatterissa näkemäsi elokuva?
           Taisi olla  Tuulen viemää Äänekosken Työskillä.
                                            
6. Mikä on lempikukkasi? Juhannusruusu   
                                             7. Entä suosikkipuusi? Koivu
                                             8. Mistä aloitat sanomalehden lukemisen? 
                         Riippuu sitä, kummalla puolella pöytää juon aamuteet,
 mutta yleensä aloitan etusivulta. 
9. Mikä oli lapsuutesi toiveammatti?
                              Sairaanhoitaja. Hassua, mutta sitä minusta ei tullut, 
                                                   sillä olen toivottoman piikkikammoinen ja veren näkeminen saa
polvet veteläksi. 
10. Maa, vesi vai ilma? Vesi.
                                           11. Paras tapasi? Hymy vastaantulijalle.
                                                Kylätiellä kulkiessa myös morjestan  kaikille vastaantulijoille.


3) Piipen 11 kysymystä:    

1. kaupunki vai maaseutu?

2.  Pakkanen vai helle?

3. Kahvia vai teetä?
4. Maitoa vai piimää?

5. Korkkarit vai lenkkarit?

6. Järvi vai meri?

7 Järki vai tunteet?

8 Perinteinen vai sähköinen kortti?

9 Lähi- vai kaukomatkailu?

10. Julkinen liikenne vai oma kulkupeli?


11. Joulu vai juhannus?


4) Haastan seuraavat blogit:
     Björkpacka

13 kommenttia:

  1. Kiitos haasteesta Piipe..:)
    Yritän vastailla ehkä ensi viikolla!
    Leppoisaa viikonloppua sinulle ♥

    VastaaPoista
  2. Olipa mukava lukea sinusta enemmän :). Ja kylläpä oli kauniin kesäisiä kuvia matkassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuula!

      Mukavaa sunnuntaipäivää SInulle!

      Poista
  3. Kiitos haasteesta, vastailen kun ehdin.
    Mukavaa viikonloppua sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Eeviregina!
      Mielenkiinnolla jään odottelemaan vastauksiasi.

      Poista
  4. Hei, kiva kun haastoit, niin löysin tännekin :)
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa vierailulle! Blogisi on oikein viehättävä; nyt liityin siihen virallisesti lukijaksi. :)

      Poista
  5. Hei! En yleensä osallistu haasteisiin mutta yritän ensi viikolla vastailla. Kiitos kuitenkin! Oli kiva lukea tietoja sinusta ja siksi ajattelinkin että ehkä jotakuta voisi kiinnostaa myös minun ajatukseni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Lezzie! Mielenkiinnolla odottelen ajatuksiasi, mutta ilman muuta haasteeseen osallistuminen on vapaaehtoista. :)

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Ole hyvä, Markka ja kiva, jos haluat osallistua. Onnellista tätä päivää sinulle!

      Poista
  7. Kiitos haasteesta! Vastaamatta on kuitenkin jäänyt... Arki pitää kiireisenä :) Mutta kiva kun löysin tänne sinunkin blogiin. Upeita kuvia sinulla täällä! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!