tiistai 18. maaliskuuta 2014

VALKOISTA JA VIHREÄÄ



                                                        Talvinen sää tulee nyt vähän jälkijunassa.
                                                         Eilen aamulla oli pakkasta -15 ja tänään
                                                        alkoi sataa lunta n. kahden aikoihin.


                                                            Toisaalta tuvassa on kuitenkin kevään hentoa vihreää.
                                                             Reilu viikko sitten otin koivunoksia maljakkoon
                                                             ja nyt oksissa on pienet, suloiset hiirenkorvat.
                                                             Eipä mene monta viikkoa, kun niitä on jo pihapuissakin.
                                                             Vai olenko liian optimistinen?

                                                              ps: eilen tein äkkipäätöksen ja kävin katsomassa
                                                              uutuuselokuvan Saving mr. Banks. Se kertoo Maija Poppanen -
                                                              kirjan kirjoittajan, P.L. Traversin sekä Walt Disneyn moni-
                                                              mutkaisesta yhteistyöstä, mutta ennen kaikkea kirjailijan
                                                              surullisesta lapsuudesta sekä siitä eheytymisestä. Elokuva
                                                             oli hieman siirappinen, mutta toisaalta myös liikuttava.
                                                              Päänäyttelijät Tom Hanks ja  Emma Thompson olivat
                                                             kyllä loistavia.
                                                              Maija Poppanen on ollut suosikkielokuvani jo vuosikym-
                                                              menten ajan, joten oli mielenkiintoista saada hieman tausta-
                                                              tietoa myös kirjailijasta. Kirjan luin joskus lapsena.



4 kommenttia:

  1. Tänään on tainnut lunta sadella monin paikoin, sinulla on kuitenkin kevään tuntua sisällä :) Kaunista vihreää.
    Hyvät näyttelijät elokuvassa. Nykyään tulee ihan liian harvoin käytyä elävissä kuvissa.
    Mukavaa viikon jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikku pakkanen tuntuu säilyttävän lumia maassa, mutta jospa ne siitä vielä sulaisivat ennen toukokuuta.

      Käyn itsekin aika harvoin elokuvissa, mutta kotona tulee katsottua dvd-tallenteita aika usein.

      Leppoisaa loppuviikkoa myös Sinulle, Sirpa!

      Poista
  2. Talvi tuli nyt myöhäjunassa, onneksi ei kesäkuussa (vaan kuka sen tietää?).
    Kiitos talvipostauksesta, Piipe ja hyvää viikkoa sinulle ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, toivottavasti ei tulee enää kesäkuussa lunta. On tämä ollut merkillinen talvi ja kevään alku!

      Lempeää loppuviikkoa Sinulle, Aili-mummo!

      Poista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!