sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

LIUKASTA LASKIAISTA (LUISTIMILLA)

Käväisin eilen Jyväskylässä ja näin useiden luistelijoiden liikkuvan Jyväsjärven jäällä. Keli oli mitä mahtavin ja itsellekin tuli hinku päästä vielä ainakin kerran luistelemaan. Olen aika arka menemään luonnonjäille, mutta iltalenkillä käytiin puolison kanssa tarkistamassa jään vahvuutta läheisellä lammella. On siellä vielä ainakin 30-40 senttiä jäätä, joten  lähdimme tänään sulattelemaan lounasta ja laskiaispullia luistimilla.
Mahtavaahan se oli, vaikka jää ei kaikin paikoin niin tasaista ollutkaan.


 Pilkkijöiden ja luistelijoiden lisäksi jäällä on liikkunut muitakin. Hyvin on jää kestänyt hirvenkin painon.


En malttanut olla laittamatta paria kesäkuvaa samaiselta lammelta. On tämä vuodenaikojen erilaisuus melkoista rikkautta!



4 kommenttia:

  1. Kyllä jäät vielä täällä keskisessaä osaa maata kestävät, sanoo perheen pilkkimies. Luisimilla olisi mukavaa viilettää, mutta en pysy niillä pystyssä, onneksi on potkukelkka:)
    Kesäiset kuvat kertovat miten kaunista lammella on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pilkkijät ovatkin rohkeita, mutta kaipa he osaavat rehellisesti arvioida jään paksuuden.
      Potkurillakin on kyllä mahtavaa viilettää jäällä, jos on vaan piikit jaloissa.

      Poista
  2. Kiva oli käydä luistelemassa.
    Täällä en kyllä uskalla mennä jäälle.

    Kauniilla lammella olette olleet.
    Hienot keväkuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luisteluretkestä jäi hyvä mieli ja joka luistelukierros antoi lisää rohkeutta jään kantavuudesta. Jään pintakin oli loistava; semmoista tuskin on enää saatavilla, kun räntälumi on pehmittämässä pintaa.

      Poista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!