lauantai 11. tammikuuta 2014

UUDEN VUODEN TOINEN HAASTE



 Aili Mummo antoi haasteen; kiitos siitä!
Nämä ovat kuin virtuaaliset päiväkahvit ja Aili Mummon  kupposen äärellä esitettyihin kysymyksiin annoin seuraavanlaiset vastaukset:






1. Mikä on sisustustyylisi?
En todellakaan koe olevani mikään luova sisustaja ja pitäydyn turvallisissa ratkaisuissa sekä värien että huonekalujen sijoittelussa.
Koska asun vanhassa hirsitalossa, on myös sisustustyylini vanhahtavaa. Itse asiassa emme ole edes ostaneet kovin monta uutta huonekalua, vaan harrastamme kierrätystä. Mm. tuvassamme oleva pöytä on toistasataa vuotta vanha, nojatuolit ja puusohva -40-luvulta ja senkki  -20-30-luvulta!
Vuodenaikojen mukaan toki vaihdan sekä verhoja että mattoja (vanhoista kuteista kudottuja räsymattoja tietenkin), kukatkin kuuluvat osana sisustukseen. Kynttilöitä poltan usein. Ne ovat ihania tunnelmanluojia!


2. Mihin huoneeseen olet panostanut eniten sisustaessasi?
Varmaankin juuri tupaan. Olemme halunneet säilyttää siinä sellaisen vanhan ajan tunnelman ja rauhan. Esimerkiksi televisiota emme ole laittaneet tupaan vaan ihan muuhun huoneeseen.

 3. Mihin käyttäisit rahaa ilman huonoa omaatuntoa?
Matkustamiseen. Lasten ollessa pieniä emme juurikaan reissanneet, mutta nyt on mukava välillä irrottautua arjesta ja tehdä vaikka pieniä päivän, kahden reissuja.
Ja tietenkin jälkikasvua haluaisin auttaa rahallisesti, mutta sehän on itsestäänselvyys!

4. Mihin käytät paljon rahaa?
Mielestäni oman auton käyttö on kallista ja siihen kuluu turhan paljon rahaa. Vaikka kuljenkin työmatkat jalan, pyörällä tai talvella potkurilla, on auto kuitenkin oltava käytössä, että pääsee välillä kauppaan, kuoroharjoituksiin jne. Maalla on ihana asua, mutta julkisilla kulkuneuvoilla ei yksinkertaisesti pääse joka paikkaan.

5. Mistä ajasta unelmoit?
Isovanhemmuudesta.

6. Mikä olisi mielestäsi huonoin onni?
Että läheisilleni tapahtuisi jotain kauheaa. Jotain sellaista olen kokenutkin, kun esikoiseni loukkaantui vakavasti moottoripyöräonnettomuudessa. Onneksi hän kuitenkin toipui, mutta äidin sydämeen jäi pysyvä arpi.

7. Missä asiassa olet tunnollisin?
Olen liian tunnollinen työni suhteen. Työasiat vaivaavat usein unettomina öinä.

8. Minkä inhimillisen virheen annat anteeksi?
No vaikka myöhästymisen ennalta sovitusta tapaamisesta. Onhan noita toki muitakin, mutta tämä tuli ekana mieleen. Koska en ole itsekään täydellinen, pitää armahtavaisuutta löytyä.

9. Mikä on naisen parhain ominaisuus?
Rakastamisen taito, empaattisuus.

10. Mikä on miehen parhain ominaisuus? Rehellisyys/luotettavuus.

Ps. Tosin ansaitsisin kahvikupposen vasta, kun jaan tämän haasteen edelleen viidelle muulle bloggaajalle.  En kuitenkaan halua nimetä ketään erityisesti, mutta ken haluaa vastata näihin edellä esitettyihin kysymyksiin, saa vapaasti ottaa haasteen vastaan. 

Täällä satoi viime yönä lunta ja pakkastakin on ollut jo lähes kymmenen astetta. Maa on nyt kauniin valkoinen! Onnellista, talvista viikonloppua Teille kaikille!

Ai niin! Vielä on vähän mainostettava: Yle keräsi kuvia valoista pimeyden keskellä ja myös pellollamme vuodenvaihteessa olleet valoteltat pääsivät kuvakavalkadiin. Ilon tuottaminen on ollut moninkertainen!

3 kommenttia:

  1. Siis wau mikä lumisajekuva...Mitenkäs tuo tehhään ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Googlen picasa-ohjelmahan tuon lumisateen tarjosi. Kuva on oma (marraskuussa otettu), mutta Picasa siis teki ehdotuksen kuvaparantelusta ja hyväksyin sen. Minustakin tuo lumisade on oikein mukava lisä kuvalle.

      Nyt täällä sataa ihan oikeasti lunta ja pakkasta on toistakymmentä astetta. Lempeää sunnuntaita Sinulle, Lovviisa!

      Poista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!