torstai 16. tammikuuta 2014

KIRJAUUTUUS


Posti kiikutti eilen uunituoreen kirjan, jonka painos on kokonaista yksi kappale! Kyse ei siis ole mistään bestselleristä, mutta kuitenkin hyvin tärkeästä, henkilökohtaisesta kirjasta. Viime vuoden tammikuun lopulla aloittelin haparoivin askelin omaa blogia. Jo vuosia olin vieraillut eri blogeissa kunnes uskaltauduin itsekin tätä harrastusta kokeilemaan. Vuoden aikana ole tiiraillut entistä enemmän eri kuvauskohteita ja päivittänyt blogiani. Tekstejä kertyi 160 kappaletta ja tekstien höysteeksi tuli liitettyä lähes tuhat valokuvaa. Klikkauksia oli vuoden loppuun mennessä yli 128000, mistä olen iloisesti yllättynyt!

Mutta tämä kirja? Senpä tein itselleni muistoksi blogiteksteistä ja -kuvista. Jos päivitykseni joskus katoaisivat bittiavaruuteen, on sentään jotain muistona. Jos kiinnostuit oman kirjan tekemisestä, käy vierailemassa Ifolorin sivuilla. Sieltä voit imuroida kirjanteko-ohjelman ja sieltä saat myös seikkaperäiset ohjeet, miten päästä alkuun. Itse olen tehnyt kuuden vuoden aikana jo yli kolmekymmentä kirjaa, joten taidan olla jo ihan hurahtanut tähänkin harrastukseen. Suosittelen!

11 kommenttia:

  1. Oletpa sinä paljon tehnyt, huikeeta.
    Itsekin tykkeen, mutta kirjan teot on jäänyt kolmeen kirjaan :)

    VastaaPoista
  2. Nämä on kivoja muistokirjoja. Minun sisko on tehnyt näitä muutaman, itse en ole vielä saanut aikaiseksi tehdä :)
    Olen aikaajoin tallentanut muistitikulle kuviani :)

    VastaaPoista
  3. Onneksi olkoon. Upea juttu koota aikaansaannoksensa kansien väliin. Jotain semmoista minäkin olen ajatellut.

    VastaaPoista
  4. Oi että, mahtava muisto blogivuodestasi! Olen itsekin ajatellut koota blogiteksteistäni ja kuvistani kirjan..

    VastaaPoista
  5. Valokuvien ja juttujen tallentaminen kirjan muotoon onkin aika hyvä idea. Varsinkin nyt digikuvien aikakautena, kun suurin osa kuvista on tikulla tai kortilla.

    VastaaPoista
  6. Kiva idea. Jää mukava muisto blogista ja ihan itse kirjoitettu kirja. Alkoi kiinnostaa...

    VastaaPoista
  7. Paljon onnea Piipe:)

    Minä olen tehnyt kirjoja matkoistani ja lasten kanssa yhdessä lapsemielisistä runoistani. Siinä miniä käsitteli lasten kuvat, joista kirjoitin runot.

    Paljonko tuli sivuja kirjaasi?
    Hyvää jatkoa ja antoisaa viikonloppua sinulle toivotan ♥♥♥

    VastaaPoista
  8. Kirjan tekeminen on mielenkiintoista puuhaa enkä juuri enää teetä valokuvia vaan teen "albumit" koneella. Kätevintä on, että kuviin voi suoraan liittää tekstit ja päivämäärät niin halutessaan. Edelliset kirjat olen tehnyt matkoista, vanhoista valokuvista (mm. oma elämäntarina, lapsuus- ja nuoruusvuosien muistelot ystävistä sekä äidin muistelmat) ja muutaman vuosikirjankin olen tehnyt. Päiväkodin kuvista olen tehnyt kaksi kirjaa ja kolmas on syntymässä. Vanhemmat ovat mielellään hankkineet niitä lapsilleen muistoksi. Kannattaa ainakin kokeilla kirjan tekoa, sillä siinä valokuvat säilyvät hyvässä tallessa ja niitä on miellyttävä katsella. Itse ainakin vähemmän katselen kuvia koneelta tai tikulta.
    Esittelemääni blogikirjaan tuli 132 sivua.

    Onnellista viikonloppua Teille jokaiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MInä olen tulostanut blogejani, kun ajan mittaan paperi ehkä säilyy pisimpään. Olen tehnyt Ifolorin avulla valokuvakirjoja, mutta blogikirjan teko on uusi ajatus!

      Poista
  9. Oi, milloinkahan saan tehtyä noita kirjoja. Aiheita olisi useita, isälle 75-vuotiskirja, miehelle matkoistamme ja siskolle 50v. lahjaksi... Oikein ihania aurinkopäiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eeviregina, kiitos kommentista ja onnellista viikonloppua Sinulle.

      Kun ensimmäisen kirjan tekee - vaikka pienenkin - voi siihen ihastua niin, että tekee mieli kokeilla uudestaan. Näin kävi ainakin minulle ja huomaan myös kehittyneeni ja kokeilevani rohkeammin erilaisia kuva-asetteluja, taustoja jne.

      Poista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!