perjantai 20. joulukuuta 2013

JOULUMUISTOJA osa2

JOULU ENNEN VUOSITUHANNEN VAIHDETTA

"Äiti, milloin meillä leivotaan pipareita", kysyy Kuopus eräänä marraskuun iltana. Sytyn oitis asialle ja lupaan heti ryhtyä taikinan tekoon. "Ette kyllä ala leipomaan, ennen kuin tulen koulusta", huikkaa Esikoinen, kun sekoittelen tuoksuvaisia aineita taikinaksi.

 Seuraava päivä on Kuopukselle pitkä. Monta kertaa hän kiirehtii ikkunaan ja odottaa isoveljeä koulusta. Otamme jo muotit ja pellit valmiiksi. Vihdoin Esikoinen saapuu, heittää repun tuolille eikä malta syödä edes välipalaa. Pian pellit täyttyvät tähdistä, possuista, tonttu-ukoista, jouluvarpaista. Jauhot pöllyävät ja välillä kiistellään muoteista, mutta mukavaa silti on.
Kaisan-päivän keittiössä tuoksuu jo aavistuksen joululta...

"Nyt sytytämme kynttilän,
  se liekkiin leimahtaa.
 Me odotamme Jeeusta
 seimessä nukkuvaa."

On joulukuun ensimmäinen päivä ja tupamme täyttyy pienistä, vikkelistä askelista. Kuopuksen esikouluryhmä on kutsuttu meille kylään. Lapset juttelevat joulunodotuksesta ja yhdessä oman opettajansa kanssa sytyttävät ensimmäisen adventtikynttilän. Jokaisella on kerrottavanaan, mitä ensimmäisen kalenterinluukun takaa paljastuikaan tänä aamuna. Keittiömme muuttuu hetkeksi aikaa askartelupajaksi, jossa syntyy kauniita enkeleitä. Tuvan pöydän ääressä puolestaan tehtaillaan joulukortteja ja pian on kulta- ja hopeahilettä pienten askartelijoiden vaatteissa, poskissa ja hiuksissa. Joulu on siis taas askeleen lähempänä!

                                                "Nyt syttyy toinen kynttilä ja valo laajenee.
                                                Suo Isä tänne Jeesuksen, se hetki lähenee."

Kaivan kätköistäni joulukorttilaatikon ja pitkän nimilistan. Sukulaiset saavat kortin lisäksi poikiemme valokuvan: näin "miehemme" ovat kasvaneet! Korttien kirjoittaminen on mukavaa puuhaa ja ajattelen lämmöllä jokaista kortin saajaa. Toivottavasti hekin ilahtuvat saamastaan postista aivan kuten mekin iloitsemme jokaisesta joulutervehdyksestä.

                                          " Nyt loistaa kolmas kynttilä, niin kirkas, kutsuva.
                                              Oi kohta meille Kuningas jo syntyy tallissa."

Pyhäkoulussa ja perhekerhossa vietetään joulujuhlaa. Yhdessä sytytämme kynttelikön kolmannen kynttilän ja juttelemme joulun ihmeestä, laulamme ja herkuttelemme. Jokaiselle lapsukaiselle on varattu oma joulupaketti. On ihanaa seurata lasten riemua!

Esikoisen joulujuhla lähestyy ja juhlavaatteet pitää tarkastaa kuntoon. Mitä??? Onko Esikoinen venynyt vuoden mittaan niin, että juhlahousut ovat jääneet lyhyiksi? Kiireellä on mentävä vaateostoksille ja siistit housut löytyvät. Juhlailtana Esikoinen hyppii tonttupoikana silmät loistaen. Iloitsen hänestä ja muista sirkeäsilmäisistä joulunodottajista.



 "Nyt syttyy neljäs kynttilä, jo joulu sarastaa.
 Me odotamme Jeesusta, Hän kaikki pelastaa." 

Aatonaattona kaikki tuntuu vielä olevan mullinmallin. Pojat kihisevät jännityksestä ja kiistaa tulee kaikesta mahdollisesta. Joulurauhaa ei ainakaan vielä löydy meidän nurkista...

Iltahämärissä isä ja pojat tuovat lumisen kuusen  sulamaan pesuhuoneeseen ja neulaset pitää imuroida lattialta. Ulkona on alkanut tuiskuttaa ja illan mittaan tuuli yltyy myrskyksi.





Poikien käväistyä naapurissa mummon ja papan luona koristelemme kuusen yhdessä. Muutkin koristeet löytävät paikkansa.

Myöhään illalla, kun pojat on viimein peitelty vuoteisiinsa, istun puolison kanssa hämärässä tuvassamme. Vain kuusessa on valot, samoin kynttelikössä. Lumimyrsky on koristellut ikkunat valkealla harsolla, joka sädehtii kynttelikön loisteessa. Kuuntelemme hiljaisuutta ja nautimme tuvan rauhasta. Ennen nukkumaan menoa siunaamme läheisemme.

Kiitos, Jeesus, kun synnyit tähän maailmaan! Hyvää syntymäpäivää! Tervetuloa joulu!
                                                



Ps: Tänä päivänä 24-vuotias Esikoinen asuu avovaimonsa kanssa omillaan ja vaikka hän ei omien sanojensa mukaan niin paljon joulusta välitäkään, hän kuitenkin haluaa tehdä piparitaikinansa itse (äidin vanhalla reseptillä) sekä paistaa piparit omassa kodissaan.
Kuopus, 20 vuotta, asuu vielä kotona, käy töissä, mutta haaveilee jatko-opinnoista. Perhe on koossa jälleen jouluaattona.

12 kommenttia:

  1. Kiitos kauniista joulutarinasta, Piipe:)
    Näin ne lapset kasvaa, ja muuttuvat aikuisiksi!
    Oikein hyvää neljättä adventtia sinulle!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Aili Mummo! Niinpä, lapset kasvavat ja lentävät ajallaan pesästä tekemään omaa pesää.

      Onnellista viikonloppua Sinulle myös!

      Poista
  2. Ihania muistoja, kiitos Piipe!' Kauniit kuvat täydentävät kerrontaa hienosti!
    Hyvää joulun tuloa!

    VastaaPoista
  3. Minttuli, kiitos kommentistasi! Tähän muistoon sisältyy niin paljon lämpöä ja rakkautta. Silloin arkisessa aherruksessa ei ehkä sitä tajunnutkaan; nyt tällä hetkellä sen jo oivaltaa. Onneksi on tullut kirjattua tuokin muisto paperille.

    Onnellista, stressitöntä joulunalusaikaa Sinullekin!

    VastaaPoista
  4. Tunnelmallista ja piparintuoksuista Joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa joulunaikaa myös Sinulle, Tarina!

      Poista
  5. Ihania muistoja sinullakin! Kun perhe on hajallaan "ympäri maailmaa"on kivaa muistella niitä entisiä, yhteisiä jouluja. Ja äidin resepteillä teen meille omaa joulua ja samoja makuja, mitä kotona ollessani maisteltiin.
    Oikein hyvää ja rauhallista Joulunaikaa teillekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin kummallista, miten perinteet, tutut tuoksut ja maut luovat turvallisuutta?
      Onnellista joulunaikaa Sinulle, Eeviregina!

      Poista
  6. Aivan ihana muistelo ja kaunis postaus ♥
    Hyvää Joulua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Seijastiina! Onnellista, iloista joulunaikaa Sinulle!

      Poista
  7. Kaunis Joulumuistelu ja muistuttaa tavallaan elämän hetkellisyydestä. Joskus tuntuu että jokin vaihe (lapset pieniä) kestää tosi pitkään ja että on ikuisuus kun aikuistuvat. Voi vain kuvitella, että se tuntuu haikealta kun väki lentää pesästään. Ihanaa Joulua sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Aika on niin ohikiitävää ja aluksi tuntui todella haikealle,kun esikoinen muutti pois kotoa (sitä ennen ehdin kyynelehtiä armeijaan lähtöä).
      Muistan itsekin, miten välillä tuskastuin ajan mateluun poikien ollessa pieniä ja hupsista vain: aika kiisikin kovaa vauhtia ja nyt on aika odotella seuraavan sukupolven varpaiden tassuttelua. Sitä en tiedä, montako vuotta siihen vielä menee, mutta muistiinkirjoitetuista muistoista on nyt mukavaa lukea näin jälkeenpäin omien lasten joulupuuhailuista.
      Onnellista, rauhallista joulua myös Sinulle ja rakkaillesi!

      Poista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!