sunnuntai 24. marraskuuta 2013

TAMPEREELLA

Eilen tein paikallisen opettajayhdistyksen matkassa retken Tampereelle. Edellisestä käynnistä kaupunkiin on jo monen monta vuotta aikaa ja silloinkin se näytti kesäiset kasvonsa, joten tällainen loppusyksyn (alkutalven) reissu oli mielenkiintoisella tavalla erilainen.








        
                                           
                                               Ystäväni kanssa tunnit kuluivat Vapriikissa ,

                                                 jossa ihasteltavaa ja ihmeteltävää  riitti mm:

                                                                            lelunäyttelyssä,

                                                                            kenkämuseossa,

                                                                         lunnontieteellisessä museossa

                ja erityisesti terrakotta -sotilaiden näyttelyssä, johon voi tutustua vielä ensi viikon ajan.







             


   Ilta kului suuren tunnekuohun ja liikutuksen vallassa, kun istuimme Tampereen teatterin katsomoon seuraamaan musikaalia  Les Miserables. Suosittelen lämpimästi!

                                                            

                

10 kommenttia:

  1. Hieno matka Tampereelle sinulla! Tampere on kaunis kulttuurikaupunki ja hyvän kuvan sen annista antavat kuvasi. Muistan aina ensimmöisen matkani sinne nuorena 16- vuotiaana tädin luo kyläilemään ja ensimmäinen kerta teatterissa oli mieleenpainuva kokemus.
    Kiitos tästä postauksesta Piipe!
    Hyvää sunnuntaita!

    VastaaPoista
  2. Hieno postaus, Piipe, kiitos tästä:)
    Teatteri ja terrakotta-armeija, minäkin tykkäisin;D

    VastaaPoista
  3. Hieno kuvasarja Tampereen matkastanne. Vähän harmittaa, kun emme ehtineet kesällä siellä käydessämme terrakotta-armeija näyttelyyn.

    VastaaPoista
  4. Tampere on kiva kaupunki. Esikoinen asuu siellä, joten pääsen aistimaan tunnelmia tämän tästä!

    VastaaPoista
  5. Aivan ihana kuvasarja Tampereelta.
    Lopuksi ihana iltakin vielä.
    Hyvää uutta viikkoa sinulle.

    VastaaPoista
  6. Oli virkistävää käydä Tampereella ja ehdotinkin jo puolisolle, että tehtäisiin joskus ihan vaan päivän reissu sinne, kierreltäisiin kaupunkia, katsottaisiin nähtävyyksiä ja koluttaisiin näyttelyitä. Suomessa riittää paljon katsottavaa.

    Kiitos kommenteistanne Minttuli, Aili Mummo, Sirpa, Katja ja Seijastiina. Iloista ja onnellista marraskuun viimeistä viikkoa Teille! Adventtia odotellessa!

    VastaaPoista
  7. Teillä oli ihana retki marraskuun piristykseksi.
    Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli se piristävä reissu, mutta eilen tuli jetlaaki ja olin tosi väsynyt. Kai se johtui siitäkin, että olin kotona vasta yhden jälkeen yöllä enkä kuitenkaan saanut nukutuksi sunnuntaina kovin pitkään. Silti: kyllä reissu kannatti tehdä!

      Poista
  8. Tampere on kiva kaupunki. Ja Vapriikki kiva paikka. Tosin siellä on yhdeksi päiväksi mielestäni liikaa katseltavaa :D Minäkin kävin terrakotta-armeijanäyttelyn katsomassa jokin aika sitten. Oli kyllä vaikuttava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut, Minna-Liisa: Vapriikissa on pyörryttävän paljon näkemistä, mutta mielenkiintoinen kokemus se oli yhden päivän osallekin. En ole ennen Vapriikissa käynytkään ja tämän vierailun jälkeen voin kyllä suositella paikkaa muillekin.

      Poista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!