sunnuntai 18. elokuuta 2013

TOISENLAINEN VUOSIPÄIVÄ

Tasan vuosi sitten lauantaiaamu alkoi kuten mikä tahansa muukin arkinen lauantai. Olin vienyt matot tuultumaan ja ottanut imurin esiin. Pyykkiäkin olin ehtinyt pyörittää jo pari koneellista. Aamutuimaan tosin kävin ottamassa muutamia kuvia kasteisista hämähäkin verkoista, ne kun olivat niin kauniita. Kuvissa oli kuitenkin jotain enteellistä!

Puoli yhdentoista aikoihin soi puhelin ja huomasin poikamme avovaimon äidin soittavan. Iloisesti vastasin puhelimeen ja odotin mukavaa rupattelutuokiota. Mutta sen puhelun sisältö oli kaikkea muuta kuin mukava: minämme oli itkien soittanut hetkeä aiemmin äidilleen, että esikoispoikamme oli joutunut pahaan moottoripyöräonnettomuuteen Kuopion lähellä ja oli nyt yliopistollisessa sairaalassa. Nuorukainen oli aamutuimaan lähtenyt hyvän ystävänsä kanssa kesäajelulle, sillä pyörä oli pistetty myyntiin ja maanantaina se siirtyisi uudelle omistajalle. Kaveri oli ajanut edellä omalla pyörällään, poikamme perässä, kun yllättäen ohitustilanteessa traktori oli lähtenyt kääntymään vasemmalle ilman vilkkua ja törmäys oli väistämätön. Kaveri oli täpärästi pelastunut, mutta poikamme ei.

Siitä hetkestä alkoi tuskainen tie. Emme tienneet yhtään, miten pahoin poika oli loukkaantunut ja oliko edes hengissä. Menin täysin shokkiin, mutta onneksi mieheni pysyi edes jotenkuten kasassa ja sai yhteyden Kuopioon. Esikoisemme oli hengissä, mutta käsien luut ruhjoutuneena, maksa repeytyneenä. Myöhemmin lääkäri soitti uudelleen, että tilanne oli kriittinen: mikäli sisäistä verenvuotoa ei saataisi lakkaamaan, mitään ei olisi tehtävissä!


Hädissäni pistin tekstiviestejä ystäville ja sukulaisille: Rukoilkaa! Rukoilkaa nyt! Ja hetkessä viestiä laitettiin eteenpäin, eteenpäin ja yhä eteenpäin. Nuorukaisen ympärille tuli aivan kuin valtava rukousten verkko. Emme olleet yksin tämän murskaavan uutisen edessä.

Poikamme jäi elämään! Lääkärienkin ihmeeksi verenvuoto tyrehtyi, leikatut luut paranivat vähitellen ja monien sairaalaviikkojen jälkeen nuorukainen pääsi palaamaan kotiin. Suuri ihme on myös se, että hän kävelee omin jaloin ja säilyi kovasta rysäyksestä ilman aivovammaa. Elämä jatkuu. Kaikki voisi olla toisinkin!

 Suru on kulkenut rinnallamme tämän vuoden aikana ja monet itkut on tullut itkettyä. Tänä päivänä tunnemme kuitenkin kiitollisuutta siitä, että esikoisemme elää ja on täynnä elämänuskoa ja suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Saimme pitää poikamme. Jumalan kiitos!

9 kommenttia:

  1. Tapahtui ihme poikanne kohdalle, kiitos Taivaan Isälle!
    Siunatua jatkoa teille kaikille läheisille ja rakkaalle pojallesi ja hänen perheelleen♥

    Kiitos postauksesta, Piipe!

    VastaaPoista
  2. Upeita kuvia.
    Koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu ja onkos sitä huomista vielä.
    Onneksi kaikki kääntyi parhain päin.
    Suloista sunnuntaita!

    VastaaPoista
  3. Puhelu, jota kaikki pelkäävät! Onnettomuus muutti varmasti teidän kaikkien elämää. Onnellisia vuosia eteenpäin teille kaikille!

    VastaaPoista
  4. Onneksi ihmeitä tapahtuu!

    Tämä postaus pysähdytti.

    Kaikkea hyvää teille.

    VastaaPoista
  5. Raska on vusi teillä ollut, onneksi nyt näyttää hyvältä. Toivon niin teille vanhemmille kuin pojallenne seuraavaa vuotta iloisin mielin, nyt kun tuntuu että kaikki on hyvin. Onneksi poikaanne ympäröi rukouksen voima!

    VastaaPoista
  6. Voi Piipe, voin vain kuvitella, miten raskaita vaiheita olettekaan läpikäyneet. Ja minkä riemun olette saaneet kokea, kun poikanne selvisi ja on toipunut. Niin koskettava postaus, kiitos tämän jakamisesta.

    Lämpöisin halaus iltaasi♥

    VastaaPoista
  7. Kiitos Teille kaikille, Te tuntemattomat ystävät!!! Elämä ei aina kohtele silkkihansikkain, mutta joakinen päivä, kipeäkin, on otettava vastaan sellaisena kuin se annetaan. Poikamme loukkaantuminen on ollut elämämme raskain asia, mutta eteenpäin on menty.; välillä ryömintävaihteella, mutta kuitenkin!

    Hyvää alkanutta viikkoa Teille jokaiselle! <3

    VastaaPoista
  8. Muistan hyvin sen päivän!Aamulla viestittelimme ja kerroit arjen puuhistasi ja viikonlopun suunnitelmista.Ja jo kohta tuli tekstiviesti tapahtuneesta ja rukouspyyntö.Onneksi Jumala auttoi ja pitää huolen jatkossakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, Tarja! Niin läheltä seurasit tuskaamme ja kannoit nuorukaista runsain rukouksin. Kiitos Sinulle siitä!

      Poista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!