maanantai 19. elokuuta 2013

MUSIIKKIELÄMYKSIÄ VÄLIMEREN RANNOILTA

Perjantai-iltana olin kuuntelemassa hienoa konserttia Jyväskylässä. Messiaaniset juutalaiset Esther ja Yaakov Horesh Israelista olivat tulleet esiintymään Keski-Suomeen. Esther on oopperalaulajatar, mutta myös taitava käsitöiden tekijä, jolta syntyy niin huiveja, koruja kuin räsymattojakin. Viimeksimainitun taidon hän on opiskellut Oulussa joitakin vuosia sitten. Esther kertoikin, että Suomi on tarjonnut hänelle mahdollisuuden oppia uusia käsityötaitoja kuten villasukkien neulomisen ja kahvipussikorien tekemisen!




Esther ja Yaakov esittivät meille monia kauniita juutalaisia lauluja, niin kansansävelmiä kuin säveltäjä Yaakovinkin lauluja. Pariskunta on kiertänyt esiintymismatkoilla ympäri maailmaa ja usein he ovat vierailleet myös täällä kaukana pohjoisessa.





Esther lauloi hepreaksi ja välillä jopa suomeksi. Häntä tulkkasi englanninkielestä Liisa Finch, joka asuu englantilaisen puolisonsa Rogerin kanssa Uuraisilla. Pääsinpä minäkin tanssimaan heprealaisia tansseja Estherin opastuksella, kun hän pyysi muutamia halukkaita kokeilemaan horan askelia. Ihanaa oli!

                                          "Etin"kaunista laulua voit vaikka kuunnella täältä!

2 kommenttia:

  1. Olipa teillä ihana konsertti ja hieno elämys, Piipe:)
    Ja tulitte heitä kaukaa katsomaan!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli se ihana konsertti! Etin ja Yakakovin tunnen jo vuosien takaa, kun olen tutstunut heihin ystävien välityksellä ja ollut välillä tulkkinakin.

      Onnellista ja aurinkoista päivää sinulle, Aili-Mummo!

      Poista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!