sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

ÖTÖKÄN ELÄMÄÄ

Tänään on vietetty leppoisaa sunnuntaipäivää. Yhdeksän aikaan aamulla oli jo lämmintä +24 astetta ja kävelylenkillä sai hien pintaan vähemmälläkin riehumisella.
Iltapäivällä käytiin vielä läheisellä lammella soutelemassa ja pysähdyttiin juttelemaan meille tuntemattoman riippuliitäjän kanssa, joka oli laskeutunut rannan tuntumaan ja kasaili varjoaan. Mies kertoili parasta aikaa osallistuvansa riippuliidon SM-kisoihin ja liitäneensä tänään n. 100 km päässen tavoitteeseensa. Varmaan oli aika hienoa ihailla maisemia ylhäältä käsin tällaisella kelillä.
Minä tyydyin kuvailemaan ötököitä kukkasista sekä vesirajasta.


verilude
 
 Lammella oli tuttu joutsenpariskunta, joka vartioitsi pesäänsä (joutsenen takana oleva heinäkumpu) tiukasti. Toinen linnuista oli hautomassa, kun soutelimme hissuksiin lähemmäs, mutta salamana molemmat linnut lähtivät uimaan poispäin pesästä. Ne seurasivat meitä valppaina, kaula pitkällään ja kaiketi pyrkivät hämäämään meitä uiskennellen kauemmas pesän lähettyviltä. Päätimme soutaa takaisin kohti lähtörantaa ja antaa lintujen jatkaa rauhassa pesimäpuuhiaan.
tyttökorentoja sinisissä asuissaan
 

 Sudenkorentoja oli jo liikkeellä kovasti. Liekö tämä lämmin alkukesä on saanut nekin pörräämään ympäriinsä ja parittelemaan vesikorsien ja lumpeenlehtien päällä.
 Tämän jälyn näköisen hyönteisen sain kameran linssiin rantakaislikosta. Näytti siltä kuin sillä olisi ylipitkät selkäkarvat!
Puolison kääntäessä venettä näkyi mukaan tulleen salamatkustajakin. Onko tämä kenties iilimato?

Kyllä maailmassa on monta ihmeellistä asiaa... Ne hämmästyttää, kummastuttaa pientä (ja vähän isompaakin) kulkijaa!

2 kommenttia:

  1. Kiitos hienosta postauksesta!

    Oikein antoisaa ja kaunista viikon alkua sinulle, Piipe!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sinulle kannustavista sanoista, Aili-mummo! Ihanaa viikkoa myös Sinulle! :)

      Poista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!