maanantai 17. kesäkuuta 2013

KURKISTUS EILISEEN


Eilen siis kävimme katsomassa upeita taideteoksia Järvilinnassa ja ajattelin vielä laittaa muutaman kuvan huvilan yläkerran näyttelystä, jossa esillä oli jatkosodan asemavaiheessa rintamilla tehtyjä puhdetöitä.  Kekseliäät sotilaat tekivät iltaisin aikansa kuluksi askarteluja tuohesta, metallista, puusta jne. Tulipahan taas todistettua, kuinka ihminen voi olla luovan kekseliäs myös vaikeissa ja ahdistavissa olosuhteissa!







 Näytteillä oli myös havaintoesimerkki 40-luvun kodin sisustuksesta. Mallinuket olivat saaneet ylleen lotta-asut.

6 kommenttia:

  1. Katoppas, Järvilinna on päässyt uuteen käyttöön. Oon joskus siellä vieraillut, kun oli vielä kehitysvammaisten opisto. Väärän koivun takaa sukulainen oli siellä silloin töissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta: Järvilinna on entinen kehitysvammaisten opisto (nykyään Bovallius-opisto on aika lähellä Järvilinnaa) ja nykyisin siis Kauko Sorjosen säätiön ylläpitämä taidekeskus.

      Poista
    2. Ai sen toisenkin paikan nimi on vaihdettu. Oon käyny siellä sekä sen saman tutun kanssa, joka oli Järvilinnassa töissä, niin välillä siellä toisella toimipisteelläkin oli töissä hän. Ja opintokäynnilläkin kävin joskus nuorena likkana siellä myös.

      Poista
  2. Nuo sota-ajan puhdetyöt on hienoja, muistan, kun miehet lomille tullessaan toi niitä repuissaan kotiin. Oli myös erilaisia puukkoja upeissa tupeissaan. ja tuohitöitä monenmoisia, korujakin tuohesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä oli kyllä tosi upeita töitä ja harmittelin jäljestä päin, etten ottanut enemmän kuvia yksittäisistä puhdetöistä. Sormuksia oli tehty mm. viholliskoneiden peltiosista ja venäläissotilaiden lakkien punatähdistä. Tuohityöt olivat todella kauniita.

      Poista
  3. Nuppolaankin oli sukulaismies tuonut hienon voirasian!

    Mukavaa juhannusviikkoa, Piipe!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!