torstai 27. kesäkuuta 2013

HAASTEYLLÄTYS

Posti toi kivan yllätyksen tänään. Huhtikuussa otin vastaan haasteen Katjalta (blogi: Elämän pyörteissä)  ja hän lähettikin lupauksensa mukaan omatekoisia käsitöitä: ihanan pussukan, heijastimia sekä kauniin kortin. Olin ihan otettu tästä lähetyksestä. 

KIITOS, KATJA!!!

Laitoin haasteen eteenpäin silloin keväällä, mutta en saanut yhtään osallistujaa haastettua. Laitetaanpa siis uusiksi:  


Anna hyvän kiertää!

Päätin osallistua Anna Hyvän Kiertää-haasteeseen. Haaste toimii seuraavasti:

Lähetän kolmelle ensimmäiselle tähän postaukseen ilmoittautuneelle jonkin itse tehdyn pienen käsityön (vielä arvoitus, mitä tuleman pitää).
Nämä kolme mukaan lähtijää sitoutuvat itse samaan hommaan eli antavat hyvän kiertää. Jos kiinnostaa, niin tulepa mukaan!

                                             *   *   *

ps: toinen yllätys oli kyllä aika ikävä: Iltapäivällä ukkosmyrsky nousi voimalla kylämme ylle ja vei sähköt yli kuudeksi tunniksi. Kyllä sitä tunsi itsensä aika avuttomaksi ilman sähköä ja eniten huolestutti, miten käy jääkaapissa ja pakasteissa olevien ruokien. Luonto näytti voimansa.

2 kommenttia:

  1. Hyvä, että tuli perille! Ei tuota pussia tosin voi jalkaan kai laittaa, kun kyselin jalan kokoa silloin aiemmin... Mutkun ei oo jaksanut näillä helteillä alkaa mitään kutomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Eipä sitä kesähelteillä jaksa sukkia/tossuja neuloa; pussi oli oikein ihana ja sille on käyttöä.
      Aurinkoista ja ihanan rentoa sunnuntaita Sinulle, Katja!

      Poista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!