torstai 2. toukokuuta 2013

JÄIDENLÄHTÖAIKA

Tasan viikko sitten menin läheisen lammen rantaan saadakseni kuvattua tuttua joutsenpariskuntaa. Silloin jäät olivat alkaneet jo sulaa rannoilta käsin, mutta joutsenet tepastelivat lammen jäällä ja riekkuivat omaa lauluaan. Kovin lähelle en niitä päässyt, mutta sain kuvatuksi ne pajukon suojista.


 Eilen vapunpäivänä astelin uudestaan lammelle. Joutsenet olivat alkaneet etsiä pesimispaikkaa, mutta nyt en saanut niitä kuvatuksi, kun vastarannalta ei ollut mahdollisuutta saada niitä kameran linssiin. Muutaman päivän sateet sekä auringonlämpö olivat tehneet tehtävänsä ja lammen jäät sulivat paikoilleen; illansuussa oli jäljellä enää vain pieniä hilelauttoja.

 Tästä lammesta saa isoja haukia - kuopus on joskus vetäissyt siitä virvelillä toistakymmentäkiloisen vonkaleen. Keskikesän kaloja ei kuitenkaan viitsi enää syödä, koska vesien lämmettyä kalassa on jo mudan maku. Lampi on siitäkin erikoinen, että sota-aikana siihen putosi lentokone, joka kylläkin sitten nostettiin ylös sodan päätyttyä. Lentäjä onneksi pelastautui ennen onnettomuutta.

Viime kesänä joutsenperhe kasvoi viidellä poikasella, mutta loppukesästä niitä oli jäljellä enää yksi. Olemme arvailleet, josko isot hauet napsivat poikaset suihinsa tai sitten lammen takana olevilla kallioilla majailevat ketut kävivät hakemassa paistin itselleen. Mielenkiinnolla seurailen, miten käy tänä vuonna.


4 kommenttia:

  1. Joutsenet ovat upeita lintuja, kiitos postauksesta, Piipe.<33333

    Oikein keväistä viikonloppua sinulle..:))

    VastaaPoista
  2. Kiitos samoin! Nautitaan tästä ihanasta ajasta!

    VastaaPoista
  3. Ihania hetkiä olet tallettanut. Joutsenissa on jotakin perin ylvästä ja tainomaista. Upeita lintuja.

    Suloista kevätviikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä: joutsenissa on jotain upeaa ja puhdasta. Hyvää viikonloppua myös Teille!

      Poista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!