lauantai 9. maaliskuuta 2013

KIERRÄTYSTÄ PARHAASTA PÄÄSTÄ

Äitini oli "tarkan markan" ihminen. Harvoin hän osteli vaatteita ja niitä sitten pidettiin päällä viimeiseen asti. Vaatteet jatkoivat elämäänsä räsymatoissa. Kaikkein kuluneimmista vaatteista hän nimittäin leikkasi matonkuteita. Joka talvi hän kutoi mattoja ja lapsuudessani hän loi loimetkin itse. Muistikuvissani kuulen kangaspuiden kolkkeen ja sen tuoman turvallisen tunnelman. Oli juhlallista, kun jouluna ja juhannuksena laitettiin uudet tai "paremmat" räsymatot tuvan lattialle ja kammareihin.

Koska asumme vanhassa talossa, kotimme sisustukseen kuuluvat ehdottomasti räsymatot. Äitini kutoi tulevaan kotiimme metrikaupalla mattoja ja hyvin ne ovat kestäneet jokapäiväistä kulutusta jo yli kaksikymmentä vuotta.
Muutama vuosi sitten kuollut tätini "testamenttasi" minulle 25 kiloa matonkuteita, jotka hän ehti leikata kuolemaansa edeltävänä kesänä. Teetätin kuteista mattoja kehitysvammaisten työkeskuksessa ja aina, kun levitän nämä matot lattialle, ajattelen tätiäni lämmöllä.



Minusta räsymatot ovat ihania! Jollain lailla ne kertovat eletystä elämästä. Jokainen raita kätkee sisälleen tarinan: tuossa kohtaa ovat isän työhaalarit, tuossa taas kauhtunut hupparini, jota käytin teini-iässä jne. Matot ovat  kuin elämä itse: ilman tummia raitoja eivät kirkkaatkaan värit erotu!

4 kommenttia:

  1. Kauniita mattoja. Oon ihan samaa mieltä, että niissä on eletty elämä. Räsymatot ovat nähneet paljon kohtaloita. Onneksi niiden arvon ovat nuoremmatkin huomanneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, U-mummu. Räsymatot tosiaan tekevät tulemistaan. Olen lukenut jo useista aikakauslehdistä, että mm. kirppareilta ostetaan paljon räsymattoja ja niitä myös käytetään ihan oikeasti sisustuksessa. Hyvää päivänjatkoa Sinulle!

      Poista
  2. Ompa kauniita mattoja,minäkin muistan lapsuudenkodissani,mummo kutoi mattoja :)
    - Eija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turvallinen muisto mummosta ja mummon matoista!
      Minulla itselläni on kangaspuut vintissä, mutta ne on laitettu kasaan enkä ole moneen vuoteen kutonut mitään. Mattoja en ole tehnyt koskaan itse, mutta poppanoita kylläkin. Kiitos kommentistasi!

      Poista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!