sunnuntai 17. helmikuuta 2013

JÄÄPUIKKOJA

Kevät tulee varmasti!

Sen todistaa jo sekin, että vaikka on helmikuu, saattaa päivälämpötila olla nollan yläpuolella ja se sulattaa jo vähän lumia. Jääpuikot ovat kauniita, mutta toisaalta: voi harmitus, katonrajassa roikkuvat komeat jääpuikot kertovat myös lämpövuodosta!








Asumme vanhassa talossa, johon on tehty vuosien varrella useampikin lämpöeritys, mutta aina niitä vuotokohtia tuntuu löytyvän.  Talomme vinttikerros on yhtä huonetta lukuunottamatta kylmätilana. Eilen jo pohdittiin, tilataanko kylmään aulatilaan uusi ikkuna vai kaivetaanko jostain varastoista tuplaikkunat esiin ja tilkitään ikkunat kuten ennen vanhaan. Sekin varmaan auttaisi lämmön karkausta taivaan tuuliin.


Räystäistäkin valuu jo vesi ja komeat puikot siihenkin tuntuu kertyvän. Lapsena kevättalven huvia oli irrotella jääpuikkoja. Yksi sun toinen imeksi ja nuoli niitä kuin jäätelöä. Ei silloin tullut pelättyä mahdollisia epäpuhtauksia tai vilustumista.  Lapset ovat lapsia!

2 kommenttia:

  1. Kauniita ja paikoin vaarallisiakin. Minäkin muistan nuo "jääpuikkojätskit"!

    VastaaPoista
  2. Jääpuikkojätskien nuoleminen taisi tosiaan olla yleistä huvia ennen vanhaan. Liekö nykylapsia on jo valistettu sen verran, etteivät he juurikaan imeksi jäitä. Iloista lopputalvea ja tulevan kevään jatkoa sinulle!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!