tiistai 12. helmikuuta 2013

ISOVANHEMPIEN PÄIVÄ

Tänään päiväkodissa vietettiin isovanhempien päivää. On aina yhtä suloista katsoa eri sukupolvien kohtaamista, molemminpuolista iloa ja rakkautta. Onneksi on mummoja ja pappoja! Isovanhemmat ovat valtava rikkaus lapsen elämässä. Sanotaan, että lastenlapset ovat elämän jälkiruoka ja heidän kauttaan saadaan vielä uusi mahdollisuus paikata niitä virheitä, mitä omien lasten kanssa tuli  ehkä tehtyä.


Kun itse olin lapsi, mummoni eli isän äiti asui kanssamme samassa taloudessa. 60-luvulla  sellainen perhemuoto oli hyvin tavallista erityisesti maaseudulla. En  ollut lapsena  päivääkään vieraalla hoidossa, sillä mummo katsoi peräämme ja piti meistä hyvää huolta, kun vanhemmat olivat askareissaan. Mummo on muistikuvissani hyvin perinteinen, vähän harmaa, mutta niin rakas! 10-lapsisen perheen kasvattanut Miina-mummo jaksoi pitää sylissä ja selvittää hiusteni takut yöunien jäljiltä. Mummo ei koskaan hätistänyt pois luotaan ja aina hänellä oli aikaa meille lapsille. Mummo suostui jopa kömpimään pöydän alle ja tulemaan "tupaani" kahville. Pienen tytön jännittävä leikkipaikka oli siis joskus pöytäliinan suojissa ja siellä yhdessä leikittiin.
 Usein hiivin mummon viereen alakertaan ja nukahdin hänen lämpöönsä. Mummo kuoli keväällä, kun itse olin aloittanut koulunkäynnin syksyllä. Jotain elämässäni silloin muuttui. Toki aika meni menojaan ja ikävä vähitellen haihtui, mutta ihanat muistikuvat jäivät silti elävinä mieleen.

En ole vielä itse mummo, mutta innolla odotan sitä aikaa. Kenties minäkin saan joskus pitää lapsenlapsiani sylissä ja selvitellä takut hiuksista, rakastaa ehdoitta ja jakaa sitä lämpöä, mitä isovanhemmat lastenlapsiinsa tuhlaavat.

2 kommenttia:

  1. Minäkin leikin mummolassa pöydän alla. Olin mummon hoidossa maaseudulla 2 ja 1/2 -vuotiaasta 7-vuotiaaksi. Vain yhden vuoden olin vanhempieni luona noin 5-vuotiaana. Sitten toinen mummoista muutti meille ja alkoi hoitaa meitä, minua ja kahta nuorempaa sisartani, jotka olivat 7 ja 10 vuotta minua nuorempia.

    VastaaPoista
  2. Mummot ovat ihania! Sinullakin siis on varmasti paljon hyviä muistoja mummoistasi.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!